lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kevättä odotellessa..

Helmikuun lopulla kävimme pyörähtämässä mökillä ja kovin on vielä lumisen näköinen tuo mökkitie :)


Mutta vaikka lumipeite peitti vielä suurimman osan maata, silti kevään odotus oli jo käsinkosketeltavaa. Katsokaa vaikka näitä kesäisiä rantasandaaleita jotka odottivat saunan ovella oven avatessa :)


Sää oli taas ihanan aurinkoinen ja kuten useasti aikaisemminkin se antoi paljon kuvattavaa. Tässä muutama luminen kuva vielä ennen kevään pyörähtämistä kunnolla käyntiin :)




Ihanaa kevään odotusta kaikille toivotellen!

lauantai 17. marraskuuta 2012

Linnunpöntöt


Tämmöttii me väsäiltiin tänä viikonloppuna :) Jostain sain jo kesän lopulla ajatukset, että meidän pitäisi tehdä meidän mökkitontille muutama linnunpönttö pikkulinnuille. Mutta koska pöntöt suositeltiin tehdä vasta alkutalvesta tai varhaiskeväästä niin jätettiin niiden teko hieman myöhemmälle näin marraskuulle. Toki asiaan ehkä hieman vaikutti myös meidän oma muutto paikkakunnalta toiselle jonka myötä mökkimatkakin kasvoi 130km:stä  300km:iin.

Mutta tässä vähän päivän puuhasteluja. Kaikki alkoi aihiosta :)


P naulasi neljä laudan pätkää putkiloksi ja putkilo sahattiin sitten halutun mittaisiksi paloiksi.


Tässä vaiheessa kamerasta loppui akku, joten kuvien otto sai odottaa seuraavaan päivään :) Perjantaina saimme 4 pönttöä valmiiksi, yhden avopöntön västäräkille ja kolme eri kokokoista umpipönttöä muille pikkulinnuille.


Lauantaina laitoimme heti ensimmäiosenä nuo neljä jo tehtyä pönttöä puihin kiinni ja jatkoimme sitten uusien tekoa. Ärräpäiltä ei kuitenkaan päässyt säästymään tälläkään kertaa kun pönttöjä ähellettiin paikoilleen :) Mutta lopuksi kaikki pöntöt löysivät oman kotipuunsa :)

P:n nikkaroidessa pönttöjen kattoja ja pohjia filmivanerista minä viilasin pönttöjen lentoaukot oikean kokoisiksi.


Sillä aikaa kun me aherreltiin pönttöjen kimpussa asensi isä serkkuni kanssa pihavaloja mökin pihaan. Muutama katkennut sähkökaapelikin tuli korjattua :)



Loppujen lopuksi saimme valmiiksi 7 erikokoista pönttöä (kolmea eri mallia) ja kaikki on nyt ripoteltu ympäri tonttia. Toivotaan, että osasimme etsiä pöntöille sopivat paikat ja joku ne kelpuuttaisi kodikseen :)

Ennen kotiin lähtöä P bongasi vielä meidän rantavesiin uineen joutsen poikueen ja täytyy sanoa etten ole vielä koskaan nähnyt noin isoja joutsenia joilla on vielä poikasen höyhenpeite! Upean näköisiä :) Ei oel tainnut joutsenillakaan vielä olla mikään kiire lämpöisempiin vesiin. Tänäänkin asteita oli kuitenkin se +7 vaikka eletään jo marraskuun puoliväliä. Kahden jälkeen sitten lähdimme köröttelemään takaisin Keski-Suomea kohti. Kiva touhuviikonloppu ja kaikki tarvittavat tuli tehtyä niin kuin oli suunniteltukin :) Myös kukkapenkki sai risupeitteen :)


Hyviä viikonloppuja kaikille ja palataan taas seuraavalla kerralla asiaan :)

Tyrnien poimintaa ja kuivatusta

Syyskuun lopulla kävimme poimimassa hieman tyrniä talven varastoihin ja isän varoitteluista huolimatta en osannut edes arvata miten vähän marjaa oli tullut viime vuoteen verrattuna. Muistatteko? Tässä viime vuoden kuva:


Ja tässä sitten tämän vuoden kuva! Ja puskasta ei ole vielä poimittu marjoja yhtään!!


Joten kolmen ison, siis miehen korkuisen puskan marjat olivat yhteen kerättyinä näinkin runsaan näköiset :)


Parin tunnin poiminnan jälkeen minulla oli kuitenkin koossa n. 1,5 litraa marjoja ja se sai riittää tältä erää. Tällä kertaa meinaan poimin marjat yksin ja käsin. P oli auttelemassa tavan mukaan taas isää villojen laiton kanssa :) Kotiin päästyä laitoimme marjat uunin pellille ja uuniin ja 8 tunnin kuivatuksen jälkeen (50astetta) tyrnit olivat vihdoin kurtistuneet rusinoiksi :) Ja koko asunto tuoksui todella vahvasti tyrnille :)


Noita kuivattuja tyrnejä olen nyt sitten laittanut aamujugurttiin ja huomaan ettei ne aiheuta samanlaista ihottumaa kuin vahva mehu, jossa on monen kymmenen tyrnimarjan mehu. Toimivaa ja tämän taidan toteuttaa uudestaan myös ensi vuonna :)

Kukkasipulien syysistutus :)

Syyskuun alussa en malttanut olla ostamatta alennuksessa olevia kevät kukkien sipuleita. Halusin kokeilla laittaa mökin saunan edustan kivikukkapenkkiin muutaman varhaisen kevätkukan ja niin kaupasta kainaloon tarttuikin pussi krookuksia, pussi helmilijoja ja pussi punaisia tulppaaneja :)


Penkki sai muutenkin vähän kohennusta ulkonäköönsä ja asettelin kiviä hieman enemmän ryhmiin ja syvensin kukkapenkkejä.



Sillä aikaa kun itse olin kukkapenkin kimpussa autteli P isää laittamaan kattovilloja. Toivotaan, että keväällä on vastassa värikäs kukkameri sitten saunan edustalla :)

Huvilakauden päättäjäiset 25.8.

Nämä kirjoitukset tulevat nyt vähän myöhässä ja kaikki kerralla peräkanaa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)


Elokuun lopulla tavan mukaan mökillä pidettiin huvilakauden päättäjäiset. Ilta oli kaikin osin edellisistä poikkeava jo pelkän sään puolesta. Ja nyt tontilla on mökki jossa pystyi kestittämään juhlavireraita :) Ilma oli mitä ihanin koko päivän ja aivan iltaan saakka. Leutoa ja lämmintä. Söimme, saunoimme ja seurustelimme. Rohkeimmat kävivät jopa uimassa :)

Päivällä yksi pienemmistä vieraista sai elämänsä ensimmäisen kalan.


Illasta sytytimme ulkotulet ja kynttilät luomaan tunnelmaa :)


Pimeän tultua pääsimme sytyttämään pitkästä aikaa ison kokon rantaan. Tätä ei ole voinut tehdä moneen moneen vuoteen kovien tuulien takia. Ja miten ihana oli seurata tulenroihussa eri puolilta rantaa taivaalle ammuttavia ilotulituksia :)


Aivan ihana päätös kesäkaudelle upeine ilmoineen ja iloisine vieraineen. Kiitos kaikille kovasti tunnelman luomisesta :)


sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Huh hellettä!

Niin vain on taas viikonloppu takana ja miten ihana ja lämmin viikonloppu se olikaan :) Pakkasimme perjantaina kimpsut ja kampsut mukaan ja suuntasimme mökille. Säätiedot olivat luvanneet niin lämmintä ilmaa, että päätimme koittaa olla ensimmäistä kertaa uudella mökillä yötä. Ja siis tähän väliin täytyy tarkentaa, että mökki ei tosiaan ole vielä valmis, mutta katto ja seinät ympärillä antoi sen verran suojaa, että mökissä saattoi nukkua :)

Pakkausten ja kaupassa käyntien jälkeen olimme perillä mökillä vasta joskus kahdeksan maissa illalla, mutta sää oli vielä tosi aurinkoinen ja ihanan lempeä. Laitoimme pedit valmiiksi sisälle ja päätimme sitten vain nauttia  illasta ilman kiireitä :)

Kauaa emme kuitenkaan malttaneet istuskella mökinterassilla vaan P lähti koittamaan kalaonnea rantavesiin ja minä päätin raivata melkein umpeen kasvaneen rantapolun auki kaikenlaisista heinistä ja koiranputkista. Nyt taas pääsee esteettä kulkemaan rantaan ja polun varrella olevat ihanat lukuisan värikkäät kukat pääsivät loistoonsa. Koitimpa heittää polun viereen myös pussillisen unikon siemeniä ja innolla jään odottamaan josko ne innostuisivat ensi kesäksi kukkimaan :)

Illan hämästyessä siirryimme mökin terassille. Laitoimme pihatulet palamaan ja muutaman kynttilän pöydälle luomaan tunnelmaa. Mökistä sisältä kajasti takassa palavien puide roihu sekä yhden yksinäisen jalkalampun hohde. Siinä kynttilöiden lumossa pelasimme yömyöhään Jazzia, radio taustalla ja hyttysten ininä välillä korvissa. Aivan ihana ilta. :)

Lauantai aamusta sitten isä tuli herättelemään yhdeksän kieppeillä ja edessä oli vähän kaikenlaista pikkupuuhaa. Puhetta oli ollut aikaisemmin, että minä käsittelisin terassin kaiteet kyllästysaineella, isän ja P:n laittaessa muovisuojaa sisäkattoon, mutta loppujen lopuksi minä aloin maalaamaan ikkunalautoja, P päätti nikkaroida isälle työpöydän mökin sisälle rakennuspapereita varten ja siirtyi sitten tekemään avokompostiin kehikkoa jätepuusta ja isä rupesi kyllästämään terassin aitaa... ja siinähän se alkupäivä sitten menikin :)




Päiväkahvin jälkeen maalaushommat jatkuivat ja P siirtyi nikkaroimaan "jätepuusta" (lue: mökin rakentamisesta jääneestä puusta) terassipöytää. Sitä kun varmasti tullaan tarvitsemaan tulevia peli-iltoja varten :) Isän lähdettyä kolmen maissa minä vaihdoin maalisutia ja jatkoin terassiaidan kyllästämistä... ja täytyy myöntää, että lukuisien pienien puiden ja välien kyllästäminen oli yllättävän hidasta puuhaa. Työn loputtua ja itseni melkein auringossa poltettuani, lähdin katsomaan mitä P oli saanut aikaiseksi saunaterassilla. Ja olihan hän saanut aikaiseksi ihan ihka oikean pöydän, hitsiläinen, miten hieno! :) Tässä kuva alla...


Pöydän valmistuttua, teimme ruokaa ja söimme uuden terassipöydän äärellä päivällisen täydellisessä auringon paahteessa :) Sitten päätimme mennä kalaan. Meri oli aivan tyyni ja sää mitä mainioin pieneen souturetkeen :) Kala vaan näyttää olevan melko tiukassa tällä rannalla, eli ei napannut. Mutta mikäs siinä oli hiljakseen soudella auringonlaskua ihastellessa :)


Viimein yhdentoista maissa kun maltoimme rantautua, laitoimme saunanpesän täyteen puita ja aloimme lämmittämään saunaa. Ei kovin montaa kertaa ole päässyt nauttimaan tällaisista kuumista kesäilloista tuossa meidän merenranta tontilla, jossa melkein aina tuuli puhaltaa navakasti avomereltä. Nyt ilta oli kuitenkin täydellinen, pieni lempeä tuuli, ei hyttysiä, ulkotulet roihuamassa, kynttilät pöydällä, sauna lämpeämässä, ja oma rakas vierellä. Mitä muuta sitä ihminen voisi enää tarvita :)


Loppuilta kuluikin sitten saunoessa ja Jazzia pelatessa. Miten totaalisen rauhoittavaa ja rentouttavaa :) Mökillä ei tarvinnutkaan laittaa tänä iltana tulta pesään, koska yö tuntui olevan todella lämmin. Viimeiset ukkosen uhittelut kuulimme vielä noin kahden maissa yöllä ennen kuin uinahdimme uneen. (joka ei loppujen lopuksi ollut kovin pitkäkestoista ja sikeää yhden eloon jääneen kärpäsen ansiosta!)


Luojan kiitos, isä tuli hieman myöhemmin tänään, eli sunnuntaina, mökille. Tuo ainokainen kärpänen oli pitänyt meitä vuorolleen hereillä läpi yön ja kuuden maissa aamulla meinasi tulla tulemus kun väsy ja kiukku painoi silmiä :) Mätkin aikani hetken ympäriinsä ja sen verran vissiin pelästytin kärpäsen, että se antoi meidän nukkua hieman pitemmissä pätkissä vihdoin tuon loppuaamun. Yhdentoista maissa makuuhuoneesta nousi ylös kaksi enemmän ja vähemmän riutunuttta mökkiläistä isän herätellessä meitä töihin :) Mutta arvatkaapa mikä näissä aamuissa oli kaikista parasta? :) No tietysti se, että saimme aamujugurtin sekaan tuoreita, oman mökin metsästä poimittuja juuri sinä samaisena aamuna noukittuja mustikoita :) Kiitos P suuresti kun kävit keräämässä ne sillä aikaa kun laitoin aamupalaa pöytään! 




Aamutouhut ja pakkailut hieman venyttivät päivää ja isän jo pätkiessä uudella pöytäsirkkelillään (syntymäpäivälahja) pikkupuita kattovillojen laittoa varten, me vasta siivoiltiin eilisillan jälkiä ja valmistauduttiin P:n lähtöön toiselle puolelle suomea, eli Kotkan työmaalle joka alkaa huomenna. Itse jäin vielä isän avuksi ja käsittelimme terassin aidan vielä kertaalleen kyllästysaineella ja sen jälkeen lähdimme myös itse kotiin (minä bussilla loppumatkan). 


Ai niin ja P sai muuten ensimmäisen kerran kuvan tuosta meidän rantoja vartioivasta merikotkasta. Toki kuva oli kaukaa otettu, mutta sen verran tarkka että laji oli tunnistettavissa :) (laitan kuvan myöhemmin kun saan sen itselleni)


Ihana viikonloppu takana ja aivan ihan keli oli koko viikonlopun. Tällaista kun olisi aina koko kesä :) Mutta nyt hymy suupielissä toivottelen hyvää yötä kaikille lukijoille ja ihanaa alkavaa uutta viikkoa! Palataan taas seuraavalla kerralla uudelleen asiaan :)


Yksi pieni lisäys vielä tänne perään. Tämän alla olevan kukan kuvasin mökin rannasta ja kasvikirjaa selaillessa törmäsin ainakin kolmeen eri mahdolliseen kasviin. Harmi etten ottanut lähemmin kuvia kasvin lehdistä ja kukinnosta :) Täytynee tarkastaa ne ensi kerralla, jotta osaa tunnistaa mikä kasvi alla oleva näistä vaihtoehdoista on: Väinönputki, Meriputki vai Karhunputki? Ehdotuksia otetaan vastaan :)







maanantai 23. heinäkuuta 2012

Kohisten kokoon :)

Viime postauksesta onkin sitten jo hurjasti aikaa, täytyi ihan käydä hieman kuvia läpi, että mitä kaikkea sitä onkin jo saatu aikaiseksi :) Laitan tähän nyt hieman listana mitä on jo tähän asti tehty valmiiksi ja jatkan sitten taas siitä sitä mukaan kun rakennus edistyy taas eteenpäin.

Mökkiin saatiin vihdoin ikkunat paikoilleen ja se vaikutti hurjasti ulkonäköön. Puurakennelma alkoi yhtäkkiä näyttämään jo oikeasti mökille. Samalla myös ulko-ovi saatiin paikoilleen ja mökin sai vihdoin lukkoon :) Eikä yhtään haitannut vaikka siellä täällä oli vielä reikiä seinissä ja katossa, mutta oven sai nyt lukkoon :)


Takan tausta muurattiin pystyyn ja mökki alkoi näyttämään muutenkin aivan ihanan valoisalta sisältäpäin.



Terassilaudat on nyt paikoillaan ja terassilla voi jo istua ja ihailla eteen aukeavaa merimaisemaa :)



Takan tausta on kaakeloitu ja pesty... Tumman harmaa sävy sopii loistavasti vaaleaa puutavasten.


Yhtenä viikonloppuna maalasimme ikkunalaudat ja koristepuut...


Sitten valmistui takka ja ensimmäinen pesällinen todensi, että takka on toimiva ja lämpenee pienestäkin pesällisestä :)


Sitten oli aika siivota hieman mökkitietäkin ja siihen puuhaa yhtäkkiä menikin koko päivä :) Pitkäksi kasvanut tienvierusta ja keskiosa leikattiin raivaussahalla ja nurmikonleikkurilla :) Tässä kuva ennen ja jälkeen...



Me kun ahkeroimme tiensivujen kanssa, maalasi isä mökin räystäät...


Sitten oli vuorossa katon ja parven lattian villaus ja hitsi, että oli hieman kuuma ähistellä niitä villoja parvella ilman tuulen henkäystäkään :) Myös keittiön väliseinä jo paneloitiin melkein kattoon saakka..






Hormi on nyt myös paikoillaan ja raput katolle valmiit...


viime perjantaina lomalta palatessa paluumatkalla pysähdyimme katsomaan valmiiksi rakennettua terassin aitaa ja ikkunat olivat myös saaneet jo laudoitukset koristepuineen.



Eilen sitten emme malttaneet olla kotona vaan suuntasimme mökille siistimään terassia ja tonttia työmiesten jäljiltä niin että seuraavan viikon työt olisi helppo aloittaa. Siivosimme terassin puruista ja laudanpaloista, käärimme levällään olevat suojapeitteet kääröiksi yhdelle kasalle, kasasimme kuormalavat kasalle ja lopuksi vielä raivasimme loput villat lähemmäksi mökkiä odottelemaan kattovillauksen viimeistelykierrosta.

Ennen kuin vedimme veneen ensimmäistä kertaa tänä kesänä vesille, ihastellen räpsin kuvia tontin kukkaloistosta. Kukkia oli valtavan paljon ja melkein kaikkialla :) Rannassa oli kunnon luonnonvarainen perenna, tietäisipä vain mitkä kukat ovat rikkaruohoa ja mitkä kasvaisivat tehokkaammin ilman turhia rikkaruohoja... Tässä muutamia kukkia ja arvailuja mitä ne voisivat olla :) (äh, nimiä tulee myöhemmin, kasvikirja lähti miehen mukana toiselle puolelle suomea)

Kurjenkello



Rantatädyke (veronica longofolia)


Sitten muutama kukka rannasta joita en osaa varmuudella sanoa mitä ovat....







Kivipenkistä oli myös tullut esiin kauan odottamani liljan alut, saa nähdä minkä värisiä näistä tulee, sipulipussissa kun oli 5 eriväristä liljaa.


Mutta näillä terveisillä on hyvä alkaa taas odottelemaan seuraavaa vaihetta mökin teossa ja kohta saa noukkia myös mustikkaa, pensaat olivat jo ihan sinisellään marjaa :) Kivaa viikon alkua kaikille lukijoille! Seuraavalla kerralla taas lisää :)