maanantai 23. heinäkuuta 2012

Kohisten kokoon :)

Viime postauksesta onkin sitten jo hurjasti aikaa, täytyi ihan käydä hieman kuvia läpi, että mitä kaikkea sitä onkin jo saatu aikaiseksi :) Laitan tähän nyt hieman listana mitä on jo tähän asti tehty valmiiksi ja jatkan sitten taas siitä sitä mukaan kun rakennus edistyy taas eteenpäin.

Mökkiin saatiin vihdoin ikkunat paikoilleen ja se vaikutti hurjasti ulkonäköön. Puurakennelma alkoi yhtäkkiä näyttämään jo oikeasti mökille. Samalla myös ulko-ovi saatiin paikoilleen ja mökin sai vihdoin lukkoon :) Eikä yhtään haitannut vaikka siellä täällä oli vielä reikiä seinissä ja katossa, mutta oven sai nyt lukkoon :)


Takan tausta muurattiin pystyyn ja mökki alkoi näyttämään muutenkin aivan ihanan valoisalta sisältäpäin.



Terassilaudat on nyt paikoillaan ja terassilla voi jo istua ja ihailla eteen aukeavaa merimaisemaa :)



Takan tausta on kaakeloitu ja pesty... Tumman harmaa sävy sopii loistavasti vaaleaa puutavasten.


Yhtenä viikonloppuna maalasimme ikkunalaudat ja koristepuut...


Sitten valmistui takka ja ensimmäinen pesällinen todensi, että takka on toimiva ja lämpenee pienestäkin pesällisestä :)


Sitten oli aika siivota hieman mökkitietäkin ja siihen puuhaa yhtäkkiä menikin koko päivä :) Pitkäksi kasvanut tienvierusta ja keskiosa leikattiin raivaussahalla ja nurmikonleikkurilla :) Tässä kuva ennen ja jälkeen...



Me kun ahkeroimme tiensivujen kanssa, maalasi isä mökin räystäät...


Sitten oli vuorossa katon ja parven lattian villaus ja hitsi, että oli hieman kuuma ähistellä niitä villoja parvella ilman tuulen henkäystäkään :) Myös keittiön väliseinä jo paneloitiin melkein kattoon saakka..






Hormi on nyt myös paikoillaan ja raput katolle valmiit...


viime perjantaina lomalta palatessa paluumatkalla pysähdyimme katsomaan valmiiksi rakennettua terassin aitaa ja ikkunat olivat myös saaneet jo laudoitukset koristepuineen.



Eilen sitten emme malttaneet olla kotona vaan suuntasimme mökille siistimään terassia ja tonttia työmiesten jäljiltä niin että seuraavan viikon työt olisi helppo aloittaa. Siivosimme terassin puruista ja laudanpaloista, käärimme levällään olevat suojapeitteet kääröiksi yhdelle kasalle, kasasimme kuormalavat kasalle ja lopuksi vielä raivasimme loput villat lähemmäksi mökkiä odottelemaan kattovillauksen viimeistelykierrosta.

Ennen kuin vedimme veneen ensimmäistä kertaa tänä kesänä vesille, ihastellen räpsin kuvia tontin kukkaloistosta. Kukkia oli valtavan paljon ja melkein kaikkialla :) Rannassa oli kunnon luonnonvarainen perenna, tietäisipä vain mitkä kukat ovat rikkaruohoa ja mitkä kasvaisivat tehokkaammin ilman turhia rikkaruohoja... Tässä muutamia kukkia ja arvailuja mitä ne voisivat olla :) (äh, nimiä tulee myöhemmin, kasvikirja lähti miehen mukana toiselle puolelle suomea)

Kurjenkello



Rantatädyke (veronica longofolia)


Sitten muutama kukka rannasta joita en osaa varmuudella sanoa mitä ovat....







Kivipenkistä oli myös tullut esiin kauan odottamani liljan alut, saa nähdä minkä värisiä näistä tulee, sipulipussissa kun oli 5 eriväristä liljaa.


Mutta näillä terveisillä on hyvä alkaa taas odottelemaan seuraavaa vaihetta mökin teossa ja kohta saa noukkia myös mustikkaa, pensaat olivat jo ihan sinisellään marjaa :) Kivaa viikon alkua kaikille lukijoille! Seuraavalla kerralla taas lisää :)

3 kommenttia:

  1. Kivoja sivuja!
    Meillä on vähän samantapaisia harrastuksia, tyrnin poimintaa myöten. Mökkimme tosin valmistui jo 10 vuotta sitten mutta puutarhatyöt ovat vielä pahasti kesken. Varsinkin, kun myyrät ja jänikset popsivat suihinsa puolet istutetuista puista ja pensaista...
    Sen vähän kuin kasveja tunnen, on kuvissasi rantatädykkeen jälkeen seuraava rohtovirmajuuri, sitten vilukko, ranta-alpi, siankärsämö ja tämän jälkeen nähdäkseni vaivero(Chamaedaphne)

    VastaaPoista
  2. Hei kiitos hirmu paljon noista kasvien nimistä, varsinkin tuo Vaivero - pensas on aiheuttanut ihmetystä ja olen sitä useampaankin otteeseen koittanut selvittää :) Kiitos kovasti! Meilläkin tuo mökin ympäristö on vielä vähän vaihessa, ainoastaan saunan edustaa olemme koittaneet hieman ehostaa. Nyt ensi kesän ohjelmassa onkin sitten mökin viimeistely ja miten odotankaan, että sinne pääsee yöpymään koko porukalla :) Ihanaa kevään odotusta ja kivoja pihan suunnittelutuumauksia, joskus asioille tarvitaan aikaa muhia rauhassa :) Kiva kun pidit lukemastasi ja terevtuloa taas uudestaan vieraisille! Kesää jo kovasti odotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Reeban!
      Kiva, että kasvien nimet kelpasivat...
      Yritän harrastaa niitä ensi kesänä enemmänkin. Nyt (tai pian) alkaa olla ongelmani vihannesten ja juurikkaiden viljely. Viime kesänä eivät tomaattini ehtineet valmistua, ilmeisesti, koska istutin ne vasta kesäkuun alussa (?). Hanskastani puuttuu kai se vihreä peukalo...
      Mutta ENSI kesänä! Nyt, kun myyrätkin taisivat hukkua puutarhaani virratessa lähirinteeltä syys-lokakuussa kuutiokaupalla vettä. Ja suoraan myyränkoloihin. Mutta sääli on sairautta. Sitä eivät osoittaneet myyrätkään omepuilleni.
      Jos ei tavallinen puutarha vieläkään onnistu, perustan kivikkopuutarhan ja ripustan varpuspöllön pönttöjä myyrien tuhoksi...
      Hyvää puuhastelua mökillänne!

      Poista