sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Isoa edistystä tauon jälkeen :)

Empä ole kerennyt tekemään muutamaan viikkoon postauksia ja oten tästä tulee nyt sitten vähän pidempi :) Olin lomalla viikon 19 ja silloin pääsi pikkasen avuksi mökille, tosin selkä rasittui jo edellisenä viikonloppuna lautojen kantelusta niin pahasti ettei nostelu onnistunut enää kovinkaan hyvin alkuviikosta.

Ajelimme tuolloin viikonloppuna jo isälleni ja koska lauantaista oli luvattu sateista, innostuimme ajatuksesta maalata isän ulkovarastossa oleva vanha tuvan penkki uudelleen. Tässä muutama puuhastelukuva.


Ensi töikseen vanhasta penkistä oli poistettava vanha maalipinta. Sitä varten kävimme ostamassa jopa oikein kuumailmapuhallin ja sen kanssa maali lähtikin uskomattoman hyvin pois.



Penkin putsaamisessa meni koko alkupäivä ja kun maalit oli poistettu, päätimme lopettaa siltä päivältä ja jättää maalaamisen seuraavaan kertaan.

Sunnuntaina sitten lähdimme mökille auttamaan kattolautojen kiinnittämisessä. P ei kovinkaan ilostunut ajatuksesta kiivetä katolle, mutta urheana kapusi korkeuksiin auttelemaan.Isän kanssa he hoitivat kattolautojen kiinnittämisestä ja minä kannoin lautoja seinustalle odottelemaan.


Kattoa tehtiin sen verran ylös, että viikolla työmiesten olisi helppo aloittaa työt eteenpäin.


Maanantaista keskiviikkoon sitten olimme mökillä työmisten apuna (tai minä en kovinkaan isona apuna kipeän selkäni kanssa) ja lopuksi katto saatiin kattolyhtyä lukuunottamatta huovutettua. Kattolaudat loppuivat yllättäen juuri ennen kattolyhdyn viimeistelyä. Ja johan se tupa alkoi jo näyttämään oikealta tuvalta kun katto oli valmis :)


Viikonloppuna olikin sitten edessä Äitienpäivä joten se viikonloppu jäi käymättä tontilla kokonaan. Seuraavana viikonloppuna tontille tullessa oli mökille kuitenkin tapahtunut jo taas vaikka mitä. Päätyseinät oli laudoitettu, kattolyhty tehty valmiiksi, sähköputket vedetty, lattian aluslaudat laitettu paikoilleen, osa lattiavilloista paikoillaan ja ikkunat peitetty sateen suojaksi.


Tuolloin sunnuntaina auttelimme isää laittamaan loputkin lattiavillasta paikoilleen ja hitsi, että se villa kutitti keuhkoja ja kurkkua. P touhusi puupinolla ja teki kirveellä klapeja. Itse olin viettänyt viikonlopun ystäväni polttareissa ja edes taas ajoa oli kertynyt huomattavasti, joten touhupäivä jäi melko lyhkäiseksi univelkojen vuoksi. Myöhästyimme kello kolmen bussista ja lopuksi P päätti ajaa minut kotiin asti ja lähti vasta seuraavana aamuna töihin maailmalle.



Tällä viikolla olikin sitten saatu jo paljon aikaiseksi; lattia oli lyöty paikoilleen, osa ikkunoista oli asennettu, mökin hirret oli käsitellyt suoja-aineella ja terassin runko oli laitettu paikoilleen.





Tässä kuva terassin rungosta joka saa seurakseen myös vielä maatason terassilaudoituksen vierelleen kunhan  kaikki muu on mökin edustalta valmistunut.


Isä oli mökillä serkkuni kanssa suunnittelemassa ulkovalojen paikkoja ja kun valojen paikat oli asennettu, löimme vielä eteisterassille hetken matkaa terassilautaa. Työmiehet saavat ensi viikolla sitten tehdä laudoituksen loppuun saakka, koska tälle kohdalle tulee luukku mökin alllemenoa varten.




Neljän maissa lopettelimme terassityöt ja isä sanoi tulevansa tekemään veljensä kanssa seuraavana päivänä isomman ns. aurinkoretassin laudoituksen kuntoon.  Me jäimme mieheni kanssa vielä tontille puuhastelemaan omia juttujamme. Peittelimme P:n kanssa loput mökin laittiasta suojapaperilla ja siivottiin lattia roskan paloista seuraavaa työpäivää varten. Tämän jälkeen P alkoi puuhastelemaan puukasalla ja minä päätin ehostaa viime kesänä tekemäämme kivikukkapenkkiä uusilla tulokkailla. Viime kesänä kylvetyt Tarharistikit kukkivat jo vaisusti toisessa päässä penkkiä ja kaveriksi päätin laittaa mukaan lisää samaa lajiketta sekä sinisen väristä Punapellavaa ja muutaman Liljan männyn juureen, johon ne on helppo tukea sitten JOS ne alkavat kasvaa mullasta ylös :) Täytyy siis käyttää sanaa JOS, koska tämä kukkapuuha on ihan uutta vielä itselleni ja mistä lie koko innostus edes on alkanut kummuta esiin :)



Nämä kohdat joissa oli vain muutama taimen kasvanut ylös, mullastin uudelleen ja lisäsin uusia siemeniä. Toivotaan, että tästä innostuisivat kasvamaan paremmin. Luulen, että siivosin penkin auki myös liian aikaisin ja saattaa olla, että osan versoista on vienyt pakkasyöt.


Sillä aikaa kun itse olin puuhastellut kukkapenkin parissa niin P oli saanut aikaiseksi jo vaikka mitä puukasojen luona..


Mieheni oli nikkaroinut tontilla olevista kuormalavoista klapilavoja :) Todella näppärää ja klapit sai siisteihin riveihin säilytykseen.



Lopuksi lavoja tuli yhteensä kolme, yksi niistä jäi vähän vajaaksi, mutta pöllejä jäi vielä halkomatta joten kyllä se kolmaskin tulee täytyymään :)


Puoli kymmenen maissa päätimme lopulta lopetella ja lähteä takaisin kotiin. Kummallakin oli kädet turtana, miehellä klapien halkomisesta ja itselle tuli oikein kunnon mustelmakin alkupäivän sorkkaraudalla hakkaamisesta (vanhan kivijalan lekaharkkojen irrottelusta). Ihana aurinkoinen päivä silti, vaikka pohjoisesta puhaltava tuuli olikin todella kirpsakkaa! Ensi viikonloppuna sitten taas lisää, tänään vietämme mieheni syntymäpäivää kesän ensimmäisen mansikkakakun kera! :) Kivaa sunnuntaita kaikille!

ps. Tontin metsä oli täynnä kevään ensimmäisiä kukkia, ketunleipiä, joista tulee mieleen aina lapsuus ja lapsuudenystävän kanssa syödyt ensimmäiset ketunleivän lehdet :)