sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Liuskekiveä


Olenkos vielä kertonut, että mieheni on räjäyttäjä tai oikealta ammattinimeltään oikeastaan ylipanostaja. Tänä viikonloppuna hän kuitenkin teki enkelin teon ja toi työmaaltaan yllätyksenä räjäyttämäänsä liuskekiveä. Ja se mikä tästä kaikiseta teki niin erityistä minulle, oli se että olen terassin teon jälkeen alkanut suunnittelemaan terassilta rantaan kulkevaa kivipolkua ja mieheni työmaaltaan tuoman liuskekivet olivat täydellinen vastaus suunnitelmiini :)


Tarkoituksena oli vain heittää kivet mökille ensi kevättä varten, mutta aurinkoinen keli ja malttamattomuuteni sai meidän kokeilemaan miltä yksi tai kaksi palaa näyttäisi maahan laitettuna. Vaan empä arvannut mihin urakkaan taas sain meidät sotkeutumaan. Pienen multakerroksen alta kun paljastui melkoinen puunjuuriverkosto, melkein kuin iso punottu matto jota ilman oikein työkaluja sitten aloimme repimään pois kivipolun tieltä.. Huh huh, ihan hullun hommaa :)


Mutta kun ensimmäiset palat oli saatu paikoilleen niin aloimme vähän jo innostua ajatuksesta. Mullan seasta tulleet pikkukivet jätettiin pohjalle ja päälle kuskasimme hiekkaa. Hiekan päälle liuskekiven palat oli helppo asetella.


Loppujen lopuksi, pienen naamioinnin jälkeen terassin edustalle tuli jo hyvä alku kivipolulle, tai ainakin omaan silmään se näytti täydelliselle :) Mitäs pidätte? Aika kivan näköinen eikö :)


Työ piti jättää kesken hämärtyvän illan myötä, joten polkua jatkamme taasen seuraavalla kerralla. Ihana aurinkoinen puuha-lauantai, vaikka melkoisesti mukaan mahtui myös ärräpäitä :)

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Rannan syyssiivous


Tällainen hassu kummajainen löytyi saunamökin eteen tehdystä kukkapenkistä :) Ajatuksena oli siistiä lukuisat leppäpuskat tontin rannasta jossa ne on vuosia jo saanut rehottaa vapaasti. Siinä ohessa oli kuitenkin aikaan myös vähän tutkailla maastoa ja tuon yllä olevan sienen lisäksi bongasin kulkiessani ainakin kymmenkunta erilaista sientä. Minut oli kuitenkin nimitetty risupäälliköksi enkä raivaussahojen jäljiltä kerennyt kuvailemaan sieniä, mutta voisin kuvitella että tontti olisi jollekkin luonnontieteilijälle unelma paikka. :)

Tässä muutama raivauskuva, P oli vastuussa pikkupusikoista sillä aikaa kun isä kaatoi ja oksi isompia puita. Minä sitten kokosin oksat ja risut isoiksi kasoiksi.... loppujen lopuksi siis 7 isoksi kasaksi. Ompahan ensi keväälle poltettavaa : )



Tässä oikeassa reunassa kuva ensimmäisestä kasasta jonka kasasin. Vahingossa kaadoimme myös muutaman leppäpuskan naapurin puolelta koska olen ymmärtänyt tontin rajamme vähän väärin :) Mutta tuskin siitä haittaa oli, ompahan siistitty nyt vähän naapurinkin tonttia :) 



Saattaa olla että tällaisen samanlaisen putsausreissun teemme vielä uudelleen, siistittävää ainakin vielä jäi vaikka miten paljon. Kiva aurinkoinen touhupäivä :)